Hatsu Arashi sai päätettyä tiistai-perjantai -akselin ruokalajikkeen. Nyt on mielenkiintoa kirjoitella, joten kirjataanpa ohje ylös jo ennen toteutusta. Tätä on tullut tehtyä muutama kerta aiemminkin. Ohje on kämppiksen jostain netin syövereistä kaivama. Resepti on alunperin kuudelle, joten ei ole mikään ihme, että syön tätä neljä päivää vähillä lisukkeilla.
Bolognese eli jauhelihakastike hienolla nimellä
400g jauhelihaa (nautaa)
1 iso sipuli
4-6 tomaattia
1 prk tomaattipyrettä
1 dl maitoa tai kermaa (maito käy hyvin)
1 lihaliemikuutio
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl basilikaa
½ rkl oreganoa
½ rkl mustapippurirouhetta
1-2 rkl hienoa sokeria
Ruskistetaan jauheliha. Pilkotaan sipuli ja heitetään sekaan. Lisätään mausteet. Pilkotaan tomaatit ja siirretään pannulle. Lisätään tomaattipyre ja maito/kerma. Tässä vaiheessa olisi loogista nakata sekaan lihaliemikuutio. Ei sitä ihan kuivalle pannulle kannata tunkea. Odotellaan, että kastike haluaa kiehua. Käännetään levyä pienemmälle ja annetaan porista hiljaksiin ainakin puoli tuntia. Pidempi hauduttelu on parempi. Mausteet kannattaa tarkistaa lopuksi. Yleensä teen tästä sellaista, että hiki tulee syödessä.
Tähän on tietysti kätevä piilottaa kaikkea kesäkurpitsasta tai pakasterehuista lähtien. Alkuperäinen ohje mainitsee myös ketsupin, mutta en näe sille mitään tarvetta. Lisukkeeksi varmaan pitäisi tulla spagettia. Tummaa versiota siitä löytyykin, samoin proteiinilla höystettyä tummaa makaronia ja ties mitä. Puhun vahvasti parempien makaronivaihtoehtojen puolesta. Ei ole mitään järkeä syödä pelkkää vehnähöttöä. Erilaiset tummat makaronit ym. ovat kaiken lisäksi paaaaljon maukkaampia kuin vehnähörtöset. Maksavat tosin vähän enemmän, mutta pitävät paremmin nälkää loitolla.
Jauhelihan tilalle voi varmasti lisätä esim. soijarouhetta ja muutenkin tökkiä ohjetta kunkin kasvisasteelle sopivaksi. Lihaanin kannattaa onkia nauta-sikaa käytettäessä ylimääräinen rasva pois paistovaiheessa. Töhkä lähtee pannua kallistelemalla ja lusikoimalla, mutta jos oikein tarkka haluaa olla niin talouspaperia lautaselle ja jauhelihat päälle. Silläkin energiamäärällä, minkä tuolla saa poies, voi syödä jotain hyvää! :D Tähän logiikkaan ei sitten kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti...
Lihaani on puhunut, ugh!
-Hatsu Arashi
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Suklaakakku (vegaani)
Neïnu sai kutsun naapurin tätin luo kahville, ja mikäs sen parempi vieminen kuin iso ja mehevä pala suklaakakkua. Ohjeen alkuperää en muista, mutta ohje on helppo ja nopea kuin mikä (tässä muokattuna hieman omaan makuuni sopivammaksi) ja sopii maito- ja muna-allergikoille sekä vegaaneille.
Suklaakakku
2dl vehnäjauhoja
2dl vehnänalkioita (voit myös halutessasi laittaa vehnäjauhoja)
3dl sokeria
3rkl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
100g maidotonta margariinia (esim. sininen keiju)
2dl kiehuvaa vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu margariini ja vesi. Paista 175 astetta, n. 45min.

Koska Neïnulla nyt sattui olemaan jääkaapissa voita rahkapiirakan jäljiltä, ei kakkuni ollut tällä erää vegaani. Kuorrutan myös kakkuni usein maitosuklaalla ellen tiedä tekeväni kakkua allergikolle tai vegaanille.
Jos ei halua kakkuun maitoa, kannattaa kuorrutus taiteilla tomusokerista, kaakaojauheesta ja tilkasta vettä. Viimeksi mainittua kannattaa lisätä maltilla, koska kuorrutteen tekemisestä tulee helposti taistelu veden määrästä ja jossain vaiheessa huomaat että jokainen kippo keittiössä on täynnä kuorrutetta. :P
Kakun voi myös halutessaan täyttää esim. hillolla, jollain kerma-rahkaseoksella tai suklaalla, mutta mielestäni toimii näinkin. Kakku on parhaimmillaan jääkaapissa vietetyn yön jälkeen.
Voit myös halutessasi tehdä kakun kuiva-aineseoksen valmiiksi tiiviiseen purkkiin ja sinulla on rasvaa, vettä ja uunia vaille valmis kakku kun yllätysvieraat ilmoittavat tulostaan!
~Neïnu

Tunnisteet:
allergiat,
erityisruokavaliot,
kakut,
makeat leivonnaiset,
nopeat,
suklaa,
Vegaani
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Jukolan puuro / Jukolapuuro / Vehnärouhepuuro
Puuroa ja miksi siitä täytyy kirjoittaa blogiin? Siksi, että kun aloin haaveilla kouluaikojen Jukolan puurosta, en meinannut millään löytää, mitä se on. Google kuitenkin kertoi lopulta, että kyseessä olisi vehnärouhepuuro ja että ainakin joskus on Jukolan jauhoja tai muuta vastaavaa löytynyt kauppojen hyllyiltä. Itse en paikallisista kaupoista vehnärouhetta löytänyt, joten sitä saalistettiin kotipaikkakunnan isommasta S-marketista. Paketti on Korpelan myllyn vehnärouhetta.
Vehnärouhepuuro paketin ohjeen mukaan
1l vettä tai maitoa
3½ dl vehnärouhetta
vajaa 1tl suolaa
Kuumennetaan neste kiehuvaksi, lisätään rouhe samalla sekoittaen, keitetään 15-20min ja muistetaan heittää suola joukkoon sopivassa välissä. Itseltäni meinaa aina unohtua. Lisukkeeksi mistä nyt sattuu tykkäämään.
Tämä on hyvin kelvollista myös veteen keitettynä. Yleensä tykkään maitoon keitetyistä puuroista. Tuli tuossa äsken kokeiltua kun maitoa piti säästää kahviin eikä lisää ole ihan heti tulossa. Tein tuosta noin puolikkaan satsin iltaruoakseni. Paketissa vinkataan, että rouhetta voisi käyttää sämpylöihinkin, mitä voisi joskus kokeilla.
-Hatsu Arashi, toisen kerran tänään

Unelmatorttu
Unelmatorttua tuli tehtyä viimeksi joskus yläasteella. Siitä on tullut haaveiltua jo pari vuotta (yläasteesta sentään on hiukan enemmän aikaa). Eipä vain ole tullut tehtyä missään välissä. Nyt kuitenkin löytyi soveltuva tekosyy: kevyttä illanviettoa Neïnun kanssa pitkän treenipäivän päätteeksi. Valkoviiniä, saunomista ja herkkuja. Hatsu Arashi tarttui toisena päivänä peräkkäin toimeen ja alkoi taiteilla kasaan torttupohjaa sopivasti ennen päivän harjoituksia seuraavan päivän rentoutumista varten.
Unelmatortun pohjaan löytyy ohjeita vaikka millä mitalla. Tällä kertaa uhriksi osui Sokeripilven blogin pohjaohje. Täytteestä käytiin Neïnun kanssa hiukan keskustelua. Minä haaveilin kermarahkatäytteestä Marianne-rouheella kun taas Neïnu ilmaisi ihastustaan minttu-Dominoihin tai minttusuklaaseen. Päädyin kompromissiin ja käytin Fazerin Marianne-suklaata ja mansikka-vadelmahilloa.
Pohja
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kananmunat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Munien kannattaa olla huoneenlämpöisiä, sillä ne vatkautuvat silloin paremmin. Vaahto on valmista sitten kun vaahdolla roiskitut kuviot jäävät koholle lopun vaahdon pintaan. Tällä kertaa jaksoin sekoittaa kuivat aineet erillisessä kulhossa ja siivilöidä ne vaahdon joukkoon. Kuivat aineet sekoitetaan varovasti vaahtoa nostelemalla. Ei kuitenkaan kannata olla ylivarovainen ellei halua järjettömän isoa jauhopaakkua torttupohjaansa.
Pohjaa paistetaan 225 asteessa 5-6 minuuttia. Tavara on kypsää kun pohja irtoaa reunoilta leivinpaperista suosiolla. Meikäläisen uunilla tuppaa olemaan ongelmana, että luukun läheltä ei paisteta kunnolla, joten pohja piti kääntää siinä neljän minuutin jälkeen.
Jonkin aikaa jäähdytelty lätty kieräytetään sokeroidulle leivinpaperille. Ei ole pakko sokeroida, jos ei halua tai jos päällystää tortun jollain. Pohjan jäähtymistä odotellessa on kätevästi aikaa sotkea täytettä kasaan.
Hatsun täyte
2dl kuohukermaa
1 purkki (Valion) maitorahkaa
vähän sokeria
vähän vanilliinisokeria
noin 3/4 levyä Fazerin Marianne-suklaata
vähän mansikka-vadelmahilloa
Vaahdotetaan kerma ja heitetään vähäsen sokeria joukkoon, jos halutaan. Kyllä se pelkkä suklaakin riittää. Sotketaan joukkoon rahka. Piti nyt mainita erikseen, että Valion kun esimerkiksi Ehrmannin rahka on mielestäni paljon miedompaa tavaraa. Ei ollenkaan niin hapanta ja koostumuskin on hienoisesti erilainen.
Suklaalevylle tarjotaan veistä. Jos näpertelee veitsen ja leikkuulaudan kanssa, sipulilta onnellisesti löyhkäävä lauta on syytä peittää leivinpaperilla ellei välttämättä halua lisäaromia mukaan. Rouhittu suklaa kipataan tökötin sekaan ja taas sekoitellaan.
Hilloa laitoin pohjalle pari ohutta raitaa ettei mene liian imeläksi. Testasin hillon ja täytteen yhteispeliä ennen päätöstä hillon lisäämisestä ja totesin, että ne tykkäävät toisistaan. Kämppis kommentoi oman osansa maisteltuaan, että ei se hilloa tarvitse, mutta ei se asioita pahennakaan. Sitten vain levitetään täyte pohjan ja hillon päälle. Kannattaa jättää toisesta reunasta muutama sentti ilman täytettä vähän kuin sushia (Neïnun susia...) rullatessa, että rullan saa kunnolla kasaan. Täytteetön on tietysti se uloimmaksi jäävä reuna.

Rullailua voi avustaa leivinpaperilla, jolla pötkö jo muutenkin köllöttää. Muuten meni tosi hyvin, mutta pohja halusi hiukan revetä pinnasta yhdestä kohtaa rullailun päätteeksi. Ei se mittään, ei se syömisen jälkeen kauhean kaunis ole kumminkaan.
Eikö ole kauheaa miten pitkästi näinkin yksinkertaisen asian saa ilmaistua kun alkaa töikseen jorista? Otan muuten kuvia mallilla "koko kauhea totuus", joten ei ole taaskaan mitään ammattilaisen tasoa ei. Sihti ei ihan toiminut tänään.

torstai 23. heinäkuuta 2009
Mokkapaloja!
Aloitamme vanhalla suosikilla eli Mokkapaloilla. Hatsu Arashilla ei ole kämpillä ruokaa, mutta suklaanhimo on vietävä ja aineksia löytyy kaapista. Ei kun tekemään. Vaikuttaa siltä, että todella monen hyllystä löytyy "sellanen oranssi ja tosi paksu, vähän vanhempi keittokirja". Kyseisen opuksen nimestä ei ole vieläkään tietoa, mutta äidiltäni sellainen löytyy ja kirjasta on, muistaakseni, kotoisin tämäkin pieni mokkapalojen ohje.
100g margariinia (tai voita)
3/4dl sokeria
1 muna
3/4dl maitoa
2rkl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja
Kuorrute
2dl tomusokeria
2rkl valmista kahvia
25g margariinia
1rkl kaakaojauhetta
Mitä sitten tehdään? Vaahdotetaan margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ystävällämme sähkövatkaimella. Lisätään joukkoon muna. Kuivat aineet sekoitetaan erillisessä kulhossa. Itsehän en yleensä tätä jaksa tehdä, koska olen laiska tiskaaja, joten heitän vain jauhekset sekaan ja vatkaan. Harvemmin jaksan edes siivilöidä niitä, mutta niin kannattaa tehdä, koska kaakaojauhe haluaa paakkuuntua.
Kuivat aineet lisätään vuorotellen maidon kanssa margariinivaahtoon siinä sivussa sekoitellen. Voidellaan ihan perus piirakkavuoka, heivataan korppujauhoja perään ja kipataan taikina vuokaan. Pohjaa paistetaan 200 asteessa kymmenisen minuuttia.
Kuorrutetta on oltava PALJON, joten teen sen yleensä vähintään puolitoistakertaisena. Varmasti tuo yksinkertainen ohje riittäisi. Keitellään kahvia ja jotkut malttavat jäähdyttää sen, sulatetaan margariini ja sekoitetaan kaikki keskenään. Taas voi käyttää siivilää apuna tomusokerin ja kaakaon kanssa, jos viitsii -minä en.
Kuorrute levitetään jäähtyneen pohjan päälle ja ennen syömistä sen pitäisi antaa jähmettyä hetkinen. Koristeluun voi käyttää strösseleitä ja muita vastaavia hörtösiä.

Valitettavasti kuvan ja köpöisen kameran kanssa tahtoi olla hiukan ongelmia, mutta selkeä torttuhan se siinä. Kuorrutetta lienee taas enemmän kuin pohjaa, mutta sehän ei meikäläistä ja kämppistä haittaa laisinkaan.
"Kevyt" iltapala on valmis!

Alku aina hankalaa...
Jo ennen kunnolla alkuun pääsemistä näyttäisimme olevan roskablogi, joka vie turhaan ihmisten aikaa, heh. Ajan tuhlaaminen turhaan tekstiemme parissa on ehdottomasti mahdollista! Selostuksissa ei välttämättä ole järjen hiventäkään, mikäli tarpeeksi vahva väsymys osuu kohdalle. Pääasiallisesti tarkoituksenamme on jakaa kahden erillisen opiskelijakeittiön tuherruksia. Ei tarvinnut ihmeemmin houkutella toista osapuolta tuomaan blogiimme monipuolisuutta (ja kasvisohjeita).
Aloittelemme mielenkiinnolla uutta osaa ruokaharrastuksiimme. Tehdään ruoka, kuvataan ruoka ja syödään ruoka, noin vapaasti Kummelin Ponsan harrastajia lainatakseni. Ruokaa ei kuitenkaan tarvitse -toivottavasti- ampua kokkaamisen päälle!
-Hatsu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)